|
Tilanteet muuttuvat ja tällä kertaa sillä tavalla, että vuonna 2009 ei Hovirockia tule olemaan. Tämä olisi ollut viides kerta kun Tarvashovissa tehdään muutakin kuin pelataan bingoa ja soitetaan humppaa. Olisi järjentöntä lähteä järjestämään levytyssopimusta vailla olevien bändien tukemiseen suunniteltua tapahtumaa aikana, jolloin koko maalla suunta on elämän muillakin osa-alueilla jyrkästi alaspäin. Yritä siinä sitten löytää taloudellisia tukijoita tällaiselle taistelulle. Yleisön haaliminen on niin ikään suhteellisen hankalaa, tämän tyyppinen tapahtuma kun ei näytä kiinnostavan kuin tiettyyn pisteeseen asti ja sen pisteen Hovirock saavutti vuonna 2007. Kiitokset kuitenkin aikaisemmista vuosista kaikille mukana olleille; yleisölle (niille jotka löysivät perille), loistaville bändeille ja tietysti loistaville sponsoreillemme jotka halusivat tukea suomalaista raskasta musiikkia ja uskoivat meidän harkintakykyymme ja visioihimme. Jos yksi edellä mainituista kolmesta muuttujasta puuttuisi, koko Hovirockia ei olisi koskaan ollutkaan. KIITOS!! T: Tomi L ja Klaus R ROMU ry PS. Vieraskirja on vielä auki. Käykää avautumassa sinne. |